Entiset sijoitus -ja osaomistuskissat

Tällä sivulla esitellään Waputtaren omistuksessa aiemmin olleita kissoja.


DK*Eife's Sémillon "Milo", EUR x n 03 22

- Uros, s. 25.7.2019 Tanskassa
- Tabbykuviollinen, mutta kantaa & periyttää kuviottomuutta
- Felv ja FIV negat. 14.2.2020, veriryhmä B
- Sienitesti puhdas 2021
- Sydän ultrattu terveeksi 03/2022
- Kantaa pitkäkarvaisuusalleelia 

CH FI*Waputtaren Rasseli Hopsansaanpoika, EUR e 02 62

- Uros, synt. 2.6.2021

- Cremevalkoinen harlekiini
- Ei kanna pitkäkarvaisuusgeeniä
- Felv ja FIV negat 21.6.2022, veriryhmä A
- Emo Wilina (EUR x e 02 21 62), isä FI*Waputtaren Hopsansaa (EUR n 01 64)
- Asuu Kannuksessa 

Rasseli sai sijoituskodissa kutsumanimen Ruuti. Kesällä 2022 Ruudista otettiin jalostusverikokeet tavoitteena käyttää poikaa  treffeillä toisessa kissalassa. Valitettavasti Ruudilla ilmeni loppukesästä neurologisia tutkimuksia vaativaa oireilua. Ruuti kävi myös fysioterapiassa ja oireilu lakkasi. Kasvatuskäyttöajatuksesta kuitenkin luovuttiin varmuuden vuoksi. Ruuti kävi näyttelyissä, tarkistusluokassa silmienväri vaihdettiin vihreästä oranssiksi ja siinä värissä poika valmistui Champion titteliin 2023. Näyttelykäyntien jälkeen Ruuti vaihdettiin sijoituskodin omistukseen.

 

FI*Waputtaren Ororo Munroe, "Iiris, Ulpukka", EUR g 03

- Kastraattinaaras

- Syntynyt 18.7.2020
- Väri: sinikilpikonnavalkoinen
- Felv ja FIV negat. toukokuussa 2021
- Veriryhmä B, kantaa pitkäkarvaisuusalleelia
- Emo" CH FI*Waputtaren Angelika Enkelten Markiisitar (EUR g 03), isä: Eife's Sémillon (EUR x n 03 22)
- Asuu Rovaniemellä

Ulpukan oli tarkoitus tehdä pentue Manga&Anime pentueen punavalkoisen pojan, Pommin, kanssa. Pommi kuitenkin testattiin Ulpukan tavoin pitkäkarvaisuuden periyttäjäksi ja suunnitelmasta piti luopua. Onneksi näin kävi, sillä Pikkeen kissalassa Pommin sisko synnytti Ulpukan isälle kolme pentua, joista yhdellä valitettavasti ilmeni pieni napatyrä. Tyrän kantajuus on saattanut periytyä sekä Ulpukalle että Pommille ja olisi voinut aiheuttaa jälkeläisille tyrän.

Ulpukalle oli varamies valmiina kasvamassa, Nostalgia-pentueen Rasseli-poika. Ulpukka kuitenkin alkoi kiimailla kiimansiirtopillereistä läpi Rasselin ollessa alle puolivuotias. Ulpukan terveys (kohtutulehdus riski) ja perheen jaksaminen etusijalla, sekä oma kasvatustauon tarpeeni huomioiden päädyimme steriloimaan Ulpukan ja purkamaan sijoitussopimuksen ennenkuin pentuetta päästiin yrittämään. Kissan etu pitää aina olla etusijalla, vaikka linjan katkeaminen toki harmittaa ja tuntuu haikealta. 🤍


FI*Waputtaren Cinnamon Roll Mafinpoika "Leo/Waldo"
EUR e 03

- Uros, s. 28.1.2021
- Cremevalkoinen bicolour
- Emo: CH FI*Waputtaren Angelika Enkelten Markiisitar (EUR g 03) ja isä: CH FI*Waputtaren Heimoveli Maffeo (EUR a)
- Asuu Kokkolassa 

Tähden ja Mafin kaunis cremevalkoinen poika sijoitettiin ajatuksena hakea erikoislupaa noviisi Wilinan toiseksi puolisoksi. Wilina kuitenkin steriloitiin ensimmäisen pentueensa sektiosynnytyksen yhteydessä. Tovin etsiskelin toista morsianvaihtoehtoa Waldolle, mutta ajoitukset eivät suosineet ja päädyimme sijoitussopimuksen purkuun ilman jälkikasvun saamista. Waldo kastroitiin 31.12. 2021. 🤍


FI*Waputtaren Tokyo Mew Mew, "Mimmu", EUR f 03

- Naaras, s. 2.8.2020

- Emo: CH FI*Feronian Neidonkello (EUR d), isä: CH FI*Waputtaren Juice Juhana Jeelinpoika (EUR n 02 64)
- Felv ja FIV negat. toukokuussa 2021
- Veriryhmä A, ei kanna pitkäkarvaisuusalleelia
- Asuu Hyvinkäällä 
- Mimmu sai Pikkeen -kissalan omistuksessa pentueen Eife's Sémillonin kanssa 15.8.2021 

Manga&Anime-pentueen tytär muutti yhteistyökotiin ajatuksena kokeilla näyttelyharrastusta. Otin Mimmulle kuitenkin myös jalostusturvavakuutuksen, koska kasvatuskäyttömahdollisuus oli myös mielessä. Koronan takia näyttelyitä ei järjestetty, eikä harrastusta päästy kokeilemaan. Mimmu tuli sukukypsäksi hyvin nuorena, puolivuotiaana. Onnekseni Pikkeen kissala lainasi Mimmua ensimmäisen eurooppalaispentueensa emoksi. Mimmu synnytti Tanskantuontiuroksellemme, Eife's Sémillonille, kolme kaunista pentua 15.8.2021. Päivämäärä on osuva: esikoistyttäreni on syntynyt ja Waputtaren nimi on hyväksytty Fifessä tuolla päivämäärällä. Kuopukseni puolestaan on syntynyt klo 15.08. Jänniä sattumia. Toivottavasti Mimmun suku vielä jatkuu Pikkeen kissalan toimesta. 🤍

CH FI*Waputtaren Angelika Enkelten Markiisitar "Tähti"

EUR g 03 

- Kastraattinaaras
- Waputtaren Ryhmä-X ja Sugar rush -pentueiden emo 
- s. 18.8.2017
- väri: sinikilpikonnavalkoinen bicolour 
- Felv, FIV negat., veriryhmä A
- emo: Tosca, EUR d 02 62 ja isä: CH FI*Waputtaren Ukko Anshelminpoika, EUR a 02 62 
- Loppuelämän koti Kajaanissa 

Tähti syntyi 18.8.2017 kotonamme. Tähti sai ensimmäiseksi kutsumanimekseen Daisy. Luovutusikäisenä Tähti muutti tuttuun näyttelyitä harrastavaan kotiin Waputtaren Pow-Wow Penelopen kaveriksi kasvatuskäyttöoption jäädessä Waputtarelle.

Tähti kävi näyttelyissä, jopa World Winner Showssa Tampereella. Viimein vuonna 2020 Tähdelle oli sulhanen tiedossa, Tanskasta asti tuotu Eife's Sémillon. Tähti sai Milon kanssa kuusi pentua, viisi poikaa ja yhden tytön. Tähti vietti pentueprojektin tiimoilta Waputtaren kotona kaikkiaan 8 kuukautta. Tuona aikana omassa kodissa oli tapahtunut muutoksia lemmikkikokoonpanossa. Mietimme Tähden palautusta steriloituna, mutta toisaalta minulla oli herännyt toive saada toinenkin pentue Tähdeltä. Päädyimme yhteisymmärryksessä siihen, että lunastan Tähden kokonaan takaisin Waputtaren omistukseen. Tähti teki Waputtaren Heimoveli Maffeon kanssa toisen pentueensa. Toukokuussa 2021 Tähti steriloitiin. Valitettavasti seniorikissamme eivät tottuneet Tähden paluumuuttoon ja meillä asumiseen, ja huonon laumadynamiikan vuoksi Tähdelle täytyi etsiä rakastava loppuelämänkoti. Surusilmäinen kaunotar pysyy sydämissämme ikuisesti ja toivomme Tähdelle ja uudelle perheelle onnellista yhteiseloa. 🤍

FI*Waputtaren Hopsansaa, "Nuutti"

EUR n 01 64

- Waputtaren Nostalgia-pentueen isä (2021)
- Synt. 27.1.2019
- Väri: mustavalkoinen van, vihreäsilmäinen, ei kanna pitkäkarvageeniä
- Felv ja FIV negat 2021, veriryhmä A
- Emo: FI*Waputtaren Tea Tarina Taanielintytär (EUR n 03) ja isä: CH FI*Waputtaren Paroni Le Petit Poitou (EUR d 02 64)
 - Asuu Pihtiputaalla

Waputtaren Hopsansaa eli Nuutti on Nostalgia-pentueen isä. Nuutti on ensimmäinen van-kuvioinen kasvattini. Nuutti kävi näyttelyssä pentuluokassa ja nominoitiin tuomarin parhaaksi. Nuutilla ehti olla yksi Suprelonin implantti ennenkuin pääsi treffeille Noviisi Wilinan kanssa. Nuutin jälkeläisistä ainoa tyttö jäi meille kotiin, cremevan poika muutti Vantaalle ja cremeharlekiini poika meidän lähelle sijoitukseen. Nuutti kastroitiin maaliskuussa 2022 kolmevuotiaana 5,8kg painoisena. Hyvän koon lisäksi Nuutin parhaita puolia ovat ihana kiltti, vekkuli luonne ja erinomainen turkinlaatu.


FI*Waputtaren Wolverine, "Rasmus", EUR x a 09

- Rasmus kastroitiin 10.5.2021

- s. 18.7.2020
- väri: sinivalkoinen
- Emo" CH FI*Waputtaren Angelika Enkelten Markiisitar, isä: Eife's Sémillon
- Asuu Enossa

Waputtaren Wolverine eli Rasmus syntyi meidän kotona 18.7.2020 Ryhmä-X pentueeseen. Valitsin pojista Rasmuksen jatkoon, koska se oli jo pentuna lupaavan pyöreäpäinen, hyvänkokoinen ja hyväturkkinen diluutiovärinen poika. Rasmus muutti sijoituskotiin Enoon.

Huhtikuussa 2021 Rasmus poti virtsatietulehduksen ja pojan kivespusseihin kertyi samalla runsaasti nestettä. Tulehdus hoitui antibiooteilla ja kipulääkekuurilla. Kivesten nesteturvotus kuitenkin uusiutui toukokuun alussa ja päätimme leikkauttaa Rasmuksen heti kun mahdollista kissan parasta ajatellen. Turvottelu oli tietenkin kissalle kivuliasta ja epämukavaa. Oli lisäksi olemassa mahdollisuus, että siemenjohtimissa saattoi olla vaurioita ja oli paras ratkaisu luopua kasvatuskäyttöajatuksesta. Toivottavasti sukua jatkaa kuitenkin Rasmuksen sisko Iiris. Mukavia konsultinpäiviä Rasselle! 🤍


CH FI*Feronian Neidonkello, "Tui", EUR d

- Kastraattinaaras s. 10.9.2017

- Emo: FI*Feronian Emilia (EUR g 22), isä: FI*Feronian Limon (EUR d 24)

- Geenitestit marraskuussa 2017: ei periytä agoutikuvioita (haamukuvio täplikäs), ei kanna pitkäkarvaisuusalleelia

- Sydänultratulos normaali 7.8.2019, Felv&FIV negat, veriryhmä A
- Waputtaren Manga&Anime-pentueen emo 

- Asuu Espoossa

Tuin kasvattaja tarjosi punaista tyttöpentua valkolaikkukasvatukseen vuonna 2017. Ryhdyin Tuin etäomistajaksi, Tui asettui asumaan co-ownerin luokse Etelä-Suomeen. Tui kävi näyttelyissä ja sulhasen puuttuessa sai Suprelonin implantin pitämään kiimat poissa. Implantti vaikutti 1,5 vuotta ja sinä aikana Waputtarelle oli syntynyt parikin sopivaa sulhasta. Tui vietti vuonna 2020 kahdeksan kuukautta Waputtaren kotona, treffit, odotusajan, synnytyksen ja pentujen hoidon. Manga&Anime-pentueen synnyttyä sektiolla Tui steriloitiin samalla. Kaunis Tui aloittaa varmasti näyttelykäynnit myös kastraattiluokissa. 

 

CH FI*Waputtaren Peppilotta Paronintytär, EUR g 03

- kastraatti naaras

- kasvatuskäyttösuunnitelma kariutui kissasta riippumattomista syistä
- Väri sinikilpikonnavalkoinen bicolour
- Emo: Waputtaren Tea Tarina Taanielintytär (EUR a 03) ja isä: CH FI*Waputtaren Paroni Le Petit Poitou (EUR d 02 62)
- Asuu Helsingissä 

Peppilotta asuu Helsingissä ja oli osaomistuksessa lähellä asuvan kasvattajan kanssa. Kasvatuskäyttö ei kuitenkaan tullut ajankohtaiseksi, ja sain toisen kasvattajan kiinnostumaan projektista. Tämäkään suunnitelma ei edennyt toteutukseen asti ja Peppilotta alkoi oireilla hormonitoiminnan käydessä ylikierroksilla. Tyttö oli ehtinyt syödä myös kiimansiirtopillereitä puolisen vuotta. Sijoituskodin kanssa päädyimme pettyneinä kissan kannalta parhaaseen ratkaisuun, eli steriloimiseen ja sijoitussopimuksen purkamiseen. Toivon kaikkea hyvää kauniille Pepille ja seesteistä kastraattina eloa!

 

CH FI*Waputtaren Juice Juhana Jeelinpoika, EUR n 02 64

- Kastraatti, entinen siitosuros
- Synt. 7.5.2018
- Väri: mustavalkoinen harlekiini, oranssisilmäinen
- Emo: CH FI*Waputtaren Vellamo Vieno Vedenneito (EUR a 03) ja isä: Jeeli (EUR n 03)
- Felv ja FIV negat. 14.1.2020, veriryhmä A
- Asuu Kuopiossa

Hiro syntyi kotonamme 7.5.2018 kahden veljen ja yhden siskon kanssa. Kaikki pennut olivat mustavalkoisia, emon diluutioväri ei periytynyt, koska noviisi-isä Jeeli ei periyttänyt diluutiota. Kasvatuskäyttöön Hiro valikoitui värijakaumansa vuoksi, Hirossa oli eniten valkoista. Pienenä Hiro oli heiveröisin pojista, aivan kuten isänsä Jeeli oli ollut myös. Hirosta kasvoi sijoituskodissa kuitenkin isokokoinen, komea kissa. Hiro sai vuonna 2020 morsiamekseen punaisen Feronian Neidonkellon, ja kaikki 4 pentua (Manga&anime-pentue) ovat näyttelytasoisia värijakaumaltaan. Noviisi Jeelin linja voi jatkua joko Hiron f 03 tyttären kautta, taikka e 03 pojan myötä. Hiro kastroitiin ennen pentueen syntymää ja samalla omistajuus siirtyi täysin sijoituskodille. Toivottavasti Hiroa nähdään näyttelyissä kastraattiluokissa!

 

FI*Waputtaren Tea Tarina Taanielintytär, "Tea", EUR n 03

Tea syntyi Waputtaren kotona syksyllä 2016. Samaan aikaan kotonamme kasvoi elokuussa syntynyt Kalevala-pentue. Parin viikon iässä pentue emoineen muutti Muhokselle sijoituskotiin kasvamaan. Tea palasi meille 12-viikkoisena rokotuksille ja odottamaan ensimmäistä näyttelykäyntiään. Tea oli kerran sekä pentu- että nuortenluokassa tuomarin paras-pentu, mutta jännitti tilannetta taikka muita kissoja niin paljon, että näyttelyura oli parempi päättää lyhyeen kokeiluun. Persoonallisen näköinen Tea teki minuun vaikutuksen jo vastasyntyneenä, ja nimesin hänet Tea Tarinaksi toiveena saada Tean kautta Tarina-nimi Waputtaren kasvattien sukupuuhun. Vuodet tuntuivat vierivän ja Tean kasvatuskäytön toteutus antoi odottaa...varsinainen tosielämän oppitunti kärsivällisyyden palkitsemista. Syystalvella 2018 Tea tuli meidän kotiin treffeille ja silloin jo sain huomata, että kipakkaa justiina-luonnetta löytyy vieraalla reviirillä. Hain Tean jälleen Muhokselta tammikuussa 2019 meille synnyttämään ja hoitamaan pennut. Tea oli sitä emotyyppiä, joka hoiti pennut mitä suurimmalla rakkaudella ja huolenpidolla, karkaili pentuhuoneesta ja käyskenteli "appelsiinit kainaloissa" kuin isompikin bodari kehoittaen perheemme kastraatteja pysymään kaukana lapsukaisista. Vasta pentujen luovutusiän lähestyessä Tean hormonit tasoittuivat, ja Nuutti-pennun jäädessä odottamaan sijoituskotia löytyväksi, Tea lopetti imettämisen ja hyväksyi kotimme vanhimmatkin kissat kavereikseen. Tea rakasti tarhassa ulkoilua ja yhteisiä ruokailuhetkiä lauman kanssa, iltaisin ja öisin Tealla oli tapana käydä antamassa minulle pusuja ja leipomassa käsivartta, jonka syleilyyn asettui sitten toviksi nukkumaan. Saatuaan massaa imetysajan jälkeen Tea steriloitiin ja toipumisajan jälkeen vietiin takaisin Muhoksen kotiin Vinski-pappansa ja Wilma-mummonsa luokse. Niin haikealta kuin hyvästien jättäminen tuntuikin, niin oli ihana nähdä kuinka sopuisasti viisi kuukautta muualla majaillut Tea otettiin vastaan. Kiitos Tea & Tarja.

CH FI*Waputtaren Paroni Le Petit Poitou "Make", EUR d 02 64

Make syntyi Waputtaren kissalaan elokuussa 2017. Harvinaisen värinsä ja erinomaisen turkinlaadun vuoksi Make valikoitui jatkamaan kasvatusta Angelique-pentueen pojista. Make asui puoli vuotta sijoituksessa Järvenpäässä, tarkoituksena viettää häitä samassa taloudessa asuneen FI*Waputtaren Unisieppari Irenen kanssa. Suunnitelma kuitenkin muuttui ja Make muutti sijoituskotiin Pohjanmaalle samaan kotiin, missä Masterpiece- pentueen emo Sipriina asuu. Irenen sijaan morsiameksi olisi sopinut punainen Feronian Neidonkello,  mutta vuonna 2016 syntynyt mustavalkoinen Irenen täyssisar Waputtaren Tea Tarina Taanielintytär tarvitsi sulhasen pikaisesti, koska oli jo kaksivuotias. Lisäksi omien linjojen yhdistämismahdollisuus puolsi Make&Tea pentuetta. Huvikumpu-pentue syntyi 27.1.2019 ja maaliskuussa 2019 Make valmistui näyttelyssä Championiksi. Make on leikattu ja näyttelyissä tulee jatkamaan kastraattiluokissa.

Sipriina, EUR a 02 64

Sipriina syntyi 30.4.2015 Alavudella ja muutti noin 4-kuukauden iässä sijoituskotiin Pohjanmaalle. Sipriina kävi noviisiluokassa helmikuussa 2017 lähes kaksivuotiaana ja pääsi eurooppalaisrekisteriin lupaavin arvosteluin. Sipriina ei hyväksynyt ensimmäistä mustavalkoista sulhasehdokasta, FI*Waputtaren Mohikaani Matteota. Onneksi seuraava mustavalkoinen sulhokandidaatti, CH FI*Waputtaren Emeljan, sai neidon hyväksynnän. Sipriinasta tuli maaliskuussa 2018 Waputtaren Masterpiece-pentueen emo. Sipriinan suuriin, vihreisiin silmiin olisi voinut upota, kauneimmat kissansilmät mitä olen nähnyt. Sipriinan kanssa jaoimme surun enkelipennun myötä, kissaemo toki tokeni menetyksestä huomattavasti nopeammin kuin kasvattaja, koska emon täytyi keskittyä eläviin pentuihin heti eikä hetken päästä. Sipriina oli pennuilleen omistautuva emo, ja kuten lainamammat yleensäkin, myös Sipriina näytti kaapin paikan perheemme kastraattikissoille. Hormonihirmuisuuden ollessa pahimmillaan, jouduimme välillä pitää Sipriinaa erillään muista kissoista ja kuitenkin antaa pentujen käydä tutustumassa aikuisiin kissoihin ja oppia, että vieraat kissat on ok-juttu kohdata elämässä. Ihmisiä kohtaan Sipriina oli aina lempeä. Sipriinalle tehtiin sterilisaatioleikkaus pentujen tultua luovutusikään ja toipilasajan jälkeen muutti Waputtaren kotoa takaisin sijoitusomistajan luo. Kiitos kaunis-Sipriina.

Jeeli, EUR n 03

Jeeli syntyi 12.5.2017 Alavieskassa ja muutti Waputtaren kotoa sijoituskotiin Vaasaan noin 16-viikkoisena. Jeeli tuli isäksi Waputtaren Suomirock-pentueelle ja pääsi eurooppalaisrekisteriin näyttelyn noviisiluokan kautta toukokuussa 2018. Jeeli myös kastroitiin toukokuussa 2018 ja pentujen rekisteröinnin jälkeen omistajuus siirrettiin kokonaan sijoitusperheen nimiin.


FI*Waputtaren Mohikaani Matteo, EUR n 03

FI*Belagian Yrmelin ja IC FI*Waputtaren Taanielin poika Matteo muutti luovutusikäisenä sijoituskotiin Ouluun. Matteo tapasi noviisineito Sipriinan elokuussa 2017, mutta yhdistelmä ei valitettavasti onnistunut. Matteo ei ehtinyt tulla isäksi ennen sijoitussopimuksen päättymistä, ja siirtyi sijoitusomistajan nimiin kastroituna lokakuussa 2017.


Tosca, EUR d 02 62

Tosca oli Waputtaren nimissä luovutusikäisestä pennusta noviisiprojektin läpi omien pentujensa luovutusikään asti, vuosina 2015-2017, asuen Oulussa sijoituskodissa. Tosca on Angelique -pentueen emo ja siirtyi sijoituskodin nimiin sterilisaatioleikkauksen jälkeen marraskuussa 2017.

CH FI*Waputtaren Ukko Anshelminpoika, EUR a 02 64

FI*Elekatin Tillipionin ja IC Anshelmin poika Ukko muutti Espooseen helmikuussa 2017 osaomistussopimuksella. Ukosta tuli elokuussa 2017 Angelique -pentueen isä, ja Ukko siirtyi kokonaan espoolaisomistajansa nimiin.

FI*Belagian Yrmeli, "Dippi", EUR n

Dippi oli Waputtaren omistuksessa vuosina 2015-2016 asuen sijoituskodissa Lahdessa. Dippi on The Last Of The Mohicans -pentueen emo, ja siirtyi sijoitusomistajansa nimiin sterilisaatioleikkauksen jälkeen tammikuussa 2017.